Perheenemännän joulumietteitä

Alla oleva artikkeli on lyhennelmä viime vuosisadan Kotilieden joulu –lehdestä. Teksti vaikuttaa niin tutulta, että se voisi olla melkein tältä vuodelta, mutta miltä vuodelta se oikeasti onkaan? Arvauksia voi lähettää tämän artikkelin kommenttikentän kautta 21.12 asti. Oikein vastanneiden (tai lähimmäksi arvanneiden) kesken arvotaan Porlammin kyläyhdistyksen taskulamppu/avaimenperä – Porlammi Loistaa.

Kilpailu on nyt ohi ja voittaja on Marita. Kiitos myös Pialeenalle osallistumisesta. Artikkeli on julkaistu jo vuonna 1926 niin uskomattomalta kuin se tuntuukin. Niin monet asiat tuntuvat aivan samalta kuin tänäkin päivänä. Meidänkin perheen joulusiivous on vielä tekemättä, pipareita on kyllä leivottu, mutta kaikki on taidettu syödä. Lahjat tarvitsee vielä tarkistaa, että kaikkia tyttöjä on muistettu tasapuolisesti. No, onneksi on vielä kaksi yötä jouluun…….

Perheenemännän joulumietteitä

Se lähestyy nyt taas, se puuhan ja touhun ja pinnistyksen aika; joulusiivoukset, joulupyykit, leipomiset, ostokset ja muut murheet. Minkä tähden jouluostokset täytyy aina jäädä viimeisiin päiviin? Aina ennen joulua ajatellaan, että tänä vuonna ei nyt annetakaan lahjoja, vaan ollaan järkeviä ja säästäväisiä kerrankin. Mutta kun joulu lähestyy ja nähdään kuinka muut juoksevat ostoksilla, niin tekee mieli antaa edes jotakin pientä jokaiselle. Viime hetkillä  huomaa aina unohtaneensa ostaa jotain tärkeää tai että joku lapsista näyttää jäävän paljon vähemmälle kuin muut. Mutta silloin viime hetkillä sopivat koot ja numerot ovat jo loppuneet ja niinpä pitää juosta puodista toiseen ympäri kaupungin.

Voiko syntyä oikeata joulutunnelmaa,  jollei leipomista  ole kotona suoritettu?  Ei, ja tuhat kertaa ei! vastaavat lapset yhdestä suusta. Ostotortut eivät ole minkään makuisia, eivätkä ostopiparitkaan. Mutta syödäänhän tuhansissa kodeissa ostotavaraa jouluna, koska leipuriliikkeet ovat hukkua ostajien paljouteen. Ehkä ne ovat muiden mielestä hyviä, mutta lasten mielestä joulu menee piloille, jos äiti ei leivo. Ja niin sitten leivotaan. Mutta minä muistelen, miten paljon enemmän minun lapsuudessani kotona leivottiin ja laitettiin: happamet ja hiivaleivät, vieläpä vierreleipäkin, ja kalja ja livekalat ja rässi- ja rullasyltyt ja vaikka mitä.

Perheenemännän joulurauha- eikö teitä näiden sanojen yhdistäminen naurata? Onko teillä muistoja, että itsellänne olisi ollut joulurauha? Aatto on pahin puuhapäivä, vaikka kuinka olisi edeltäpäin suunnitellut ja valmistanut. Tortut on leivottava, kuusi koristettava ja toimitettava viimeisetunohtuneet ostokset. Ja muistaa viedä kukkanen tai piparkakkuja vanhalle tädille.  Ja aattoiltana hämmästyy, miten nopeasti kaikki on selvitetty. Viikkokausia mietityt tavarat, joista on niin suuri vaiva ja murhe nähty, on yks kaks avattu kääreistään, jaettu ja vastaanotettu. Ja monet kerrat on lennetty isän ja äidin kaulaan ja ihastuneet huudot ovat kaikuneet kuusen ääressä. Eivätkä ne lapset riitelekään yhtään. Kun sitten kaikki on ohi ja lapset on saatu nukkumaan ilman suurempia itkuja, makeiset laitettu kaappiin ja ruokasali saatu siistittyä, silloin äidin mieleen tulee rauha ja tyytyväisyys.  Nyt on se kova päivä kestetty. Nyt pääsee nukkumaan, ja alkaa äidin joulurauha.

Mutta joulunpyhät ovat kaikkea muuta kuin lepopäiviä. Lasten pitäisi saada nukkua kauan. Päivällisellä on tavan mukaan vieraita. Kun puuha on ohi ja maatapanon aika, pikkulapset huutelevat ja kiukuttelevat, kun on ollut niin liian hauskaa. Aina täytyy jostakin pitää huolta, auttaa ja hoidella. Ja illalla on väsynyt kuin raskaimman työpäivän jälkeen. Eikä se ole vain tämän polven kokemus, samoin oli jo mummollakin. Mutta lapset, te isommat tyttäret ja pojat, hankkikaa äidille hiukan joulurauhaa. Viekää jonakin päivänä pikkulapset kanssanne pitkälle retkelle, niin että äiti saa olla kotona hiljaisuudessa. Antakaa äidin levätä, tekemättä mitään, huolehtimatta mistään, ajattelematta mitään. Pieni joulurauhan hetki tekee äidistä uuden ihmisen.

Alkuperäisen tekstin kirjoittanut Maria  Puputti